tiistai 20. toukokuuta 2008

Sitä samaa...

Tää viikko on ollut masis viikko. Mies sen kun lötkyilee ja valittelee vaivojaan. No, mahatauti oli sunnuntana, ettei mitään pystynyt tekemään. Eilen oli selkä kipee ja mikähän tänään. Sain sentään imuroitua, mutta vaatekomero on vielä siivoamatta.
Kun mies tulee kotiin, niin ensimmäinen huuto on, että (koirille) teillä on koko päivä aikaa käydä ulkona. Koirat kun vinkuu ja inisee hänen saavuttuaan kotiin. Minähän se puolilta päivin tulen kotiin ja koiria totta tosiaan käytän monta kertaa ulkona. Koko iltapäivä menee tään huushollin ylläpitämiseen. Omille töille ei jää aikaa, eikä enää illalla jaksa. No, tämä on jupinablogi ja sellaisena pysyy.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Sunnuntaita

Sunnuntaissa olemme. Ärsyttää, kun puoliskolla on aina joku kohta kipee. Nytkin valittaa vatsavaivojaan. Meillä on koti aina remontissa. Mies jättää kesken kaiken. Tapetti puuttuu yhdestä olohuoneen seinästä. Kylpyhuoneen ovet ja lavuaarit puuttuu. portaiden päällystys on kesken, keittiö on vähän kesken. Nämä on jo vuositolkulla seisoneet. Mutta kestettävä on. En tiedä milloin talo on valmis. Roskakatos on vuoden ollut kesken. Pyhäseudut mies vain nukkuu ja valittaa. Tämä onkin valitusblogi

lauantai 17. toukokuuta 2008

Moi vaan !


Vaikka ei täällä kukaan käy koskaan. Aika on mennyt tuolla vuodatuksen puolella. Odotan kesälomaa innolla ja lomamatkaa Peurungalle. Lomani alkaa Juhannukselta ja Peurungan loma on 7.7. - 10.7. Aion kyllä rentoutua. Pitäis joku kuvakin keksiä tähän. Käynpä vilkaisemassa kuva-arkistoani :)

maanantai 8. lokakuuta 2007

Oikein ihanaa syksyistä viikkoa jokaiselle. Ei ole oikein tullut kirjoiteltua. Samaa arkista puurtamistahan tämä on. Ei edes tule mitään rahapelivoittoa, että saisi suunnitella esimerkiksi sisustusta tähän kotiini. Tai voisin käydä shoppailemassa ja matkustella. Tuon kuvan nappasin pihalta meidän vaahterapuusta. Huomenna olisi kurssi-ilta. Harjoittelemme Accent-tietokantoja. Tentti on 19.päivä ja sitten on A-korttitutkinto suoritettu. Mikäli saan tuon viimeisen tentin läpi. Meillä oli jo viime viikolla yksi päivä koulutusta ja keskiviikkoiltana on myös. Ei jaksaisi enää, mutta en luovu kesken. Laihdutus sujuu entiseen tahtiin, tappavan hitaasti. Heinäkuun puolesta välistä olen laihtunut 7 kg. Vielä pitäisi saada pois yli 10 kg. Olisin sitten hoikassa kunnossa. Mukavaa viikkoa kaikille kävijöille ja kommentoikaa !

tiistai 25. syyskuuta 2007

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa. Minulla olisi paljon tehtävää, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa tänne. Yhden laihdutusdecon kannet aion tehdä tänään. Tyttären pipon loppuun saattaminen. Sisustan ompelu ja päättely on vielä edessä. Lahjakuori tehdä ystävälle eli jotain omintakeistakin siihen. Pian on postiaika. Saas nähdä tuleeko sieltä mitään kivaa. Odottelen kovasti. Nyt pitää tehdä vatsalihaksia 20. Laihdutuskuuri pitää. Ensi sunnuntaina on vaakapäivä. Käyn kahden viikon välein vaa'alla. Niin koiratkin on jo käytetty ulkona. Joulukalenteria pitäisi ruveta suunnittelemaan. Josko siihen tulisi osallistujia. Oikein kivaa syksyitä päivää kaikille.

torstai 20. syyskuuta 2007

Heipä vaan kaikille. Tänään olenkin hieman iloisemmissa tunnelmissa. Jotenkin tuo sade masensi. Tänään ei ole satanut yhtään. Eilen tein ATC-kortteja ja koristelin yhden askinkin. Nyt ajattelin vähän helmeillä. Pitää tehdä lahjaksi jotain. Suunnitelma on päässäni, kun vain saisin aikaseksi aloittaa. Nyt mene katsomaan postilaatikon, josko sieltä tulisi jotain kivaa. Oikein mukavaa päivää kävijöille.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Sateinen päivä

Sateista keskiviikkoa. Tänään on täällä Kiihtelyksessä satanut koko päivän. Jotenkin on niin masentavaa. Tekisi mieli ruveta askartelemaan, mutta pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa. Sain tänään blogipalkinnon Katjalta ja se piristi mieltäni. Sormet syyhyää päästä tekemään niistä kaikkea kivaa. Askeja ja ATC-kortteja. Korttipohjat on tosin melkein lopussa, enkä tiedä mistä niitä voisi tilata. Itsellä ei ole kartonkia. No, täytyy keksiä jotain. Toivotan kuitenkin kaikille kävijöille mukavaa päivän jatkoa.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Tiistaita ystävät

Oikein mukavaa päivää. Minä tässä mietiskelen, josko rupeaisin uutta kirjaa kirjoittamaan. Tosin edellinenkin on kesken. Sata A4-sivua olen siihen naputellut. Siitä puuttuu kuitenkin vielä noin kolmasosa. Yhden kirjan olen kirjoittanut kokonaan. Kahdensuuntainen elämä. Sitä voitte käydä kurkkimassa sivuilta: http://kaksisuuntaa.suntuubi.com. No, jospa sitten huomenna aloittelisin. Oikein mukavaa tiistaipäivää teille, jotka eksyitte blogiini.

maanantai 17. syyskuuta 2007

Arki taas alkaa

Illalla näpräilin tuollaisen rannekorun. Tänään siis töihin klo 11.45. Menemme työporukalla ulkoilemaan. Tuleepahan liikuntaa. Tytär meni kouluun yhdeksäksi ja hänellä on uimahallipäivä. Saa äiti ja tytär molemmat liikuntaa. Viikko on muutenkin kovin repaleinen. Perjantaina on se PowerPointin tentti. Sen jälkeen vielä yksi tentti jäljellä. Laihdutus menee entiseen tahtiin. Heinäkuusta painoa on pudonnut noin 6 kg. Vielä ainakin 15 kg pitäisi saada pois, että olisin normaali painossa. Itsekuria se vaatii, mutta en luovuta. Jokapäivä vatsalihasliikkeitä 80 kertaa ja työmatkat rivakasti pyörällä. Edestakainen matka 3 km. Oikein mukavaa viikonalkua jokaselle.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Mukavaa päivää










Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa. Paljoa ei näköjään kävijöitä ole. Missähän tätä blogia voisi oikein mainostaa? Huomenna on sitten sellainen virkistäytymispäivä töissä. Olen sihteerinä läheisessä terveyskeskuksessa. Ainut toimistohenkilö siellä. Toivottavasti ei sada. Perjantaina on sitten viides tentti A-ajokortista. PowerPointia. Kaikki tentit ovat menneet ensimmäisellä läpi. Tuon tentin jälkeen on vielä tietokannat ja se on kuulemma vaikea. Toivottavasti tajuan sen verran, ettei tenttiä tarvitsisi uusia. Tänään olen tehnyt ensimmäisen Joulukortin ja pojanpojalle synttärionnittelukortin. Lisäksi tein yhdet helmet ja vielä nyt illalla meinaan tehdä rannekorun.

Nyt mukavaa päivänjatkoa kaikille.









lauantai 15. syyskuuta 2007

Mukavata lauantaita!

Eipä päivässä paljoa ehdi tapahtua. Kävimme kaupungilla tyttärelle ostamassa vaatteita. Muuten päivä on ollut yhtä laiskottelua. Väsyttää viikon työt. No, huomenna olen sitten pirteämpi. Tytön kaverikin tuli yökylään. Saavat olla kerrankin yhdessä. Leppoisaa lauantaita kaikille.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Moneskohan blogi tämä minulla on !

Onpahan tämäkin blogi luotu. Kun minulla on gmail-sähköpostiosoitekin, niin luominen oli helppoa. Minulla on blogeja vuodatuksessa pari, suntuubissa neljä, Windows live spacessa yksi. Kirjoitan paremmalla ajalla blogieni osoitteet. Oikein mukavaa päivää kaikille kävijöille.